keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

ENNAKKOASENTEET


Ajattelin tässä vähän sellaista teemaa, kuin ennakkoasenteet. Ihmisillä on aika paljon monenlaisia ennakkoasenteita toisia ihmisiä kohtaan ja näin he saavat valheellisen, sanoisinko että kuvitteellisen kuvan toisesta.
Se, mistä olen itsekin saanut kokea erilaisia ennakkoluuloja ja -asenteita, on se, että minulla on pitkät hiukset. Monesti minua katsotaan vähän eri tavalla kuin toisia yleisen ennakkoasenteen takia. Joskus minulle sanottiinkin, että mene parturiin tai osta kitara. Minulla on nykyisin yksitoista kitaraa.
Ihmisillä on huono tapa kehitellä erilaisia sovinnaisuussääntöjä, joista poikkeaminen on aina olevinaan jotenkin tuomittavaa.
Se että joku tai jotkut ovat joskus jossain päin maailmaa leimanneet kaikki pitkähiuksiset jonkinlaisiksi, tai oikeastaan he eivät ole leimanneet, vaan ihmiset ovat luoneet itselleen sellaisen ennakkokäsityksen, että kaikki olisivat samanlaisia, kenellä on pitkä tukka ja kaikki kaljut olisivat samanlaisia, kaikki keskipitkät hiukset omaavat olisivat samanlaisia, mutta heissä kaikissa kuitenkin on hyvin paljon eroja.

On myös tosiasia että kaljupäitä on monenlaisia, toiset ovat vanhuuttaan kaljuuntuneet, toisen muuten vaan kaljuuntuneet nuorempana, toiset ovat lääkityksen takia kuten syöpää sairastavat, sitten on niitä, jotka taas työnsä puolesta joutuvat ajamaan hiuksensa kaljuksi, sitten on myös niitä jotka haluavat esittää jotain olemalla kalju, mutta nykyaikana on myös yhä enenevässä määrin kaljupäisyyttä siksi, että ei uskalleta poiketa kaveripiirin tietynlaisesta sovinnaisuussäännöstä.

Ja samoin löytyy pitkähiuksisia, niitä jotka eivät halua hoitaa hiuksia liikaa, vaan haluavat antaa sen kasvaa luonnollisesti, aika paljon luontoihmisiä on näissä, mutta on myös toki ituhippejä ja muita hippejä ja rastafareja, jotka liittyvät enemmän sitten huumepuolelle, mutta myös niin kuin minä, että minulla on ammattini puolesta pitkät hiukset, niin kuin progressiivisessa musiikissa, heavy rockissa, psykedeelisessa musiikissa ja muussa sellaisessa pitkähiuksisten musiikissa on yleensä ollut tapana. Tässäkin on kyllä tietynlainen sovinnaissääntö pohjalla, mutta kuitenkin pitkä tukka antaa uskottavuutta enemmän tämän tyyliselle musiikille. Lyhyt tukka toisi mielestäni turhan kesyn vaikutelman.

Sitten on näitä ennakkoasenteita erilaisia poliittisia puolueita ja vakaumuksia kohtaan. Jos jossain näkyy, että olet esimerkiksi vihreä, perussuomalainen, kokoomuslainen, kommari tai mikä tahansa, aina siitä luodaan ensin mielikuva, että sinä olet sitten se, mitä sinun kannattama puolueesi ylipäätään on.
Sinua ei luokitella enää ihmisenä, ei huomioida enää ihmisen persoonaa, vaan sinut luokitellaan juuri tämän ennakkoasenteellisuuden mukaan.
Tällainen ennakkoasenteellisuus on juuri sitä pahimman laatuista luokittelua, vaikka eihän me saataisi enää nykyään luokitella ihmisiä eri rotuihin, emmekä muutenkaan, sitähän on laissa syrjinnän kielto.
Emme me kyllä saisi ennakkoasenteellisesti luokitella ketään yhtään mihinkään muuhunkaan.

Meidän täytyy osata lähestyä jokaista ihmistä henkilönä. Nykyään on kovasti ollut kuitenkin muotia se, että jos vaan olet esimerkiksi perussuomalainen tai jokin muu kansallismielinen, niin heti ollaan sitä natsileimaa lyömässä.
Ei perussuomalaisissa juurikaan natseja ole siinä määrin, kuin tämä erheellinen luokittelu antaa ymmärtää.

Sitten ennakkoasenteita on myös vaatetuksen suhteen. Minä en tykkää pitää pukua päällä, enkä hirveästi farkkuja, ne ovat jäykkiä ja vastenmielisiä käyttää.
Minun asusteeni on lähinnä kesällä sortsit ja verkkarit ja talvella verkkarit, toppahousut tai maastohousut. Lähinnä sellaisia vaatekappaleita käytän sen takia, että niitä on paljon mukavampi ja käytännöllisempi käyttää.
Jos joku haluaa käyttää farkkuja, käyttäköön, mutta ei minkään vaatteen käyttäminen saisi perustua toisten odotusten tai sovinnaissääntöjen orjuuteen.
Mutta siis ihmisillä on ennakkoasenteita myös näissäkin, että miten pukeutuu. Ei voi kuin pitää sellaista sovinnaisuussääntöä turhana rasitteena ihmiselle, oikeastaan siis tyhminä rasitteena.

Ihmisillä on ennakkoasenteita myös siitä, että minkälaisella autolla ajelet. Onko koulutus minkälainen, minkälainen on palkkaus.
Monesti hyvin palkattu ihminen voi olla paljon tyhmempikin ja aikaansaamattomampi, kuin se, joka saa pientä palkkaa tai joutuu yhdeksän euron päiväpalkalla tekemään näitä valetöitä, joilla paikataan tilastoja.
Tiedän, että näissä valtion orjahommissa on hyvinkin paljon fiksuja ihmisiä, ja taas umpityhmiä luusereita on laitettu hyviin virkoihin. Ehkä osataan pari asiaa, mitkä on opeteltu työssä, jossa on oltu vuosikymmeniä, mutta sitten taas täällä yhdeksän euron päivähommasektorilla on paljon sellaisia ihmisiä, jotka osaavat hyvin paljon erilaisia asioita.
He ovat joutuneet kokeilemaan elämässä monenlaista työtä ja oppineet perusasioita monenlaisessa hommassa ja lukeneetkin, itseopiskelleet.

Ei sentään aina tarvita kouluja. Minä olen itsekin säveltäjäksi opiskellut. Enkä ole tarvinnut mitään vuosia kestäviä koulutuksia, vaan itse olen opiskellut ja olen saanut sen, mitä olen hakenut ja tarvinnut siltä alalta.
Ja jos en mitä tiedä, tiedän sen, mistä sen löytää sen tiedon. Se on riittänyt ja se riittää jatkossakin.

On toki meillä ennakkoasenteita myös ihonvärin vuoksi. Minä sain lapsena kuulla myös siitä, että olen vähän tummempi iholtani, tai tummat silmät minulla on. Mikä näyttää tekevän sen, että minä näyttäisin muutenkin vähän tummemmalta, kun kesällä paljon otan aurinkoa, sillä olen nopea ruskettumaan.
Joskus jotkut ovat luulleet minua pakolaiseksikin. Minä olen saanut ainakin ennen kuulla niistäkin asioista paljon ennakkoluuloisia kommentteja ja kohdannut asenteita.
Minä en sorra ketään ihonvärin takia. En minkään muunkaan, paitsi kaikkia muslimeita kohtaan olen kuitenkin kaiken varalta ennakkoasenteellinen, sillä en osaa luottaa muslimeihin.

Facebookissa pyytelen auliisti kaveriksi, oli hän sitten mitä poliittista puoluetta tahansa, oli sitten homo tai lesbo tai hetero tai vaikka mikä tahansa.
Minä itse kommentoin aika rankasti homoudesta, koska pidän sitä kristinuskon vastaisena. Silti minä hyväksyn kavereiksi homojakin, myös olen hyväksynyt muslimeita, mutta koetan olla kuitenkin varovainen hyväksyessä muslimeita, koska tiedän, että heillä on aika monella tarkoitus tuhota länsimaista sivistystä.
Ei se mitään, jos minulla vähän aikaa onkin välillä joku muslimi kaverilistalla, koska ainakin pääsääntöisesti jaan musiikkiani ja ajatuksiani sosiaalisessa mediassa ja mikäli niitä ei oteta vastaan, poistan sellaiset kavereista, koska en koe heitä tarvitsevani.
Elikkä minun kavereissa saa käydä, sinne ei ole pakko jäädä, jos ei hyväksy minua tällaisena, kuin olen ilman ennakkoluuloja ja asenteita.

Myös näissä ennakkoasenteissa voi olla ylisuuria odotuksia toista ihmistä kohtaan tai sitten hyvin kielteisiä ja väheksyviä, myös ennakkoluuloja ja pelkoja. Kyllä minäkin nuorena käydessäni pienkoneasentajan koulutuksen koin vaikka mitä asenteita itseäni kohtaan, en ollut siitä alun perin edes kiinnostunut, mutta sellaisen jouduin käymään, kun en kiinnostavampaankaan koulutukseen päässyt. Elektroniikka-asentajaksi olisin halunnut, mutta pienkoneenkorjaajan linjan sitten ammattikoulussa kävin.
Enkä ole oikein tykännyt siitä hommasta, autoja olen kuitenkin mieluummin laitellut ja ehkä olisi se autopuoli pitänyt käydäkin. Pienkonepuolen koneita minulle aina tuotiin korjattavaksi, mutta eihän minulla ollut mittareita ja muita välineitä. En minä niitä pystynyt korjailemaan, nyt vaan moni luulee, että jos on jonkun koulutuksen käynyt, niin sehän pystyy tekemään mitä vaan kaikelle sille, mitä sille eteen työnnetään.
Jos ei ole resursseja tai mahdollisuuksia tehdä, niin on aika hankala sitten tehdä mitään.

Sitten on monesti ihmisiä paljon, joilla on myös tällainen ennakkoasenne ja ennakkoluulo, että jos kerran tekee, niin sitä kuvitellaan, että se tekee niin aina. Poliiseilla on tällainen harhakäsitys hyvin tiukasti juurtunut mieleen. Usein he kuvittelevat, että rikollinen on aina rikollinen. Jos joskus vahingossa tekee rikoksen, niin odotetaan automaattisesti, että kohta se tekee uudelleen uuden rikoksen.
Kuvitellaan myös, että rikollinen palaa rikospaikalle. On niitä tyhmiä rikollisia, jotka palaavatkin sinne, mutta viisaampi ei palaa vaan viisaampi tietää että kannattaa vaihtaa maisemaa välillä, vaihtaa toimintatapaa, vaihtaa täysin omaa tyyliä.

Myös kitaran kanssa liikkuessani kapakoissa sain aina tiettyjä ennakkoasenteita ja -odotuksia kuulla. Jos siellä oli joku soittanut joskus jotain Uralin pihlajaa tai Lokki-valssia ja muita sellaisia, niin minulta odotettiin myös sitä samaa. Minähän en niitä osannut, enkä tykännyt soitella. Minä osasin enemmän nuoremman polven musiikkia, mikä oli siihen porukkaan verrattuna silloin 20 vuotta sitten Kuopion kuppiloissa jotain Beatlesia ja Rafaelin Enkeleitä, Tuomari Nurmiota ja Hectoria, sekä muita tuollasia, mutta tuota vanhempaa tanssimusiikkia ei.
Se ei ollut koskaan kolahtanut minulle, enkä minä niitä osannut soittaa. Enkä välittänyt osata, koska en pitänyt sellaisesta musiikista, se ei vaan iskenyt minuun.
Kyllähän ne kivalta kuulostavat sellaisen soittamina, joka niitä osaa esittää, mutta itse en erityisen innostunut ole niitä ollut koskaan kuuntelemaan enkä soittamaan.

Varmasti meillä monella on monenlaisia ennakkoluuloja nyt varmasti myös Uuden Suomen puolella, odotellaan, minkälaista blogia minä seuraavaksi teen, ja että onko ihan syytä perustaa toinen profiili ja jättää sinne mainitsematta se, että olen perussuomalainen tai joku muu, koska se jo heti tiputtaa tietyt ennakkoasenteet eli luulotaudin pois.

Koska on olemassa paljon ilkeämielisiä ihmisiä, jotka haluavat tahallaan tehdä kiusaa ja näin saada eri poliittisen kannan edustajat vaiennettua.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti