keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

MINÄ PERUSSUOMALAINEN

Minua ei politiikka paljoa kiinnostanut. Ei juuri ollut ketään, joka olisi sellaista politiikkaa tehnyt, joka olisi minuun iskenyt. Luonto on aina ollut lähellä sydäntäni, joten joskus nuorempana ajattelin vähän vihreästi, mutta ihan vähän vaan. Nykyään vihreä ajattelu on karannut niin pahasti realistisen todellisuuden tuolle puolen, että minä en voi edes ottaa vihreitä tosissani. Minulle kohtuullinen luonnonkäyttö on tärkeämpää, kuin yltiöpäinen luonnonsuojelu.
Kyllä minä kristillisiä ajattelin myös hyvin varteenotettavina, mutta aika näytti sitten sen, että koin tulevani sieltä taholta pahasti petetyksi. Siellä ajateltiin Jumalan Sanasta vähän liian sallivasti, siihen malliin, että homot hyväksyttiin osaksi kirkkoa, homo- ja lesboparien vihkiminen tuli myös esiin.
Ei voida sanoa, että homoja ja lesboja pitäisi syrjiä tai hyljeksiä, mutta homous kun on mielestäni Jumalan tahdon vastaista ja näin ollen syntiä, niin vaikka meillä on Sovittaja ja Välimies Jeesus Kristus meidän asianajajanamme, ei hänen sovitustyönsä silti anna lupaa tehdä syntiä. Sillä tavalla, että saisimme jatkaa syntien tekemistä tarkoituksella, koska meillä on Jeesus Kristus. Meidän pitää katua syntejämme ja pyrkiä välttämään niitä, vaikka niitä koko ajan teemmekin.

Jo vuosia sitten minä huomasin perussuomalaisissa juuri jotain sellaista, joka täytti sisälläni vallitsevan poliittisen tyhjyyden. Mutta vain osittain. Soinin aikaan perussuomalaisetkin olivat vielä kovin epäselvä käsite, mistään ei saanut kunnon otetta, asiat tuntuivat muuttuvan jatkuvasti.
Mutta kun Halla-Aho tuli perussuomalaisten puheenjohtajaksi, silloin löysin oman juttuni. Etenkin Huhtasaaren "koti, uskonto ja isänmaa"-teema iski syvälle tajuntaani. Luin myös Halla-Ahon Skriptaa, jossa huomasin hyvin paljon viisautta. Huomasin, kuinka tärkeää turvallisuus on.
Siihen aikaan olikin meillä ollut voimakasta islamin maahantuontia, suoranaista invaasiota. Tunsin vaaran olevan ovella, niin tunnen sen olevan yhä edelleenkin.
Maamme päättäjät järjestävät maahamme juuri tuota islamia kiihtyvään tahtiin, eikä heillä ole motiivina mikään humanitaarisuus, ainoastaan omien etujensa ajaminen. He eivät piittaa oman maan kansasta, oman maan kansalaiset ovat heille vain mitään tuottamaton kuluerä, muualta tuodut meille vihamielistä kulttuuria edustavat elintasopakolaiset taas kiinnostavat päättäjiämme, sillä juuri heidän avullaan nuo päättäjät pystyvät pelaamaan suuria rahoja omaan pussiinsa.

Sitten tuli näitä muita lieve-ilmiöitä, jotka vaativat jopa "punaisen maton" levittämistä näiden muukalaisten tulla. Monet tahot alkoivat jo puhua, että kirkoista pitäisi poistaa ristit, Suomen lippu pitäisi suunnitella uudelleen, koska siinä on risti, joku puhui siitäkin, että Joulua ei saisi enää viettää, etteivät nuo vihamieliset muukalaiset loukkaantuisi.
Tästä jos mistä kristityn pitää viimeistään älähtää, ja tästä syystä minäkin aloin pitää meteliä asiasta.
Päätin myös liittyä perussuomalaisiin ihan kannatusmielessä, vielä tässä vaiheessa minä en koe suurempaa vetoa muuten politiikkaan, mutta koen olevani oikealla tiellä omissa silmissäni sekä Jumalani silmissä, kun olen perussuomalainen. Voisin yhtä olla myös kristillinen, mutta koska kirkolla on mennyt vähän överiksi tämä yltiösuvaitsevaisuus, joka suvaitsee myös synnin harrastamisen, en voi. Voisin myös olla reformilainen, mutta sieltä ei kovin voimallisesti päästä vielä vaikuttamaan maan asioihin, joten olen perussuomalainen ja tuen perussuomalaisia, sillä parempi että hyvän asian takia edes yksi puolue pääsee läpi, kuin monta jää roikkumaan jonnekin tietämättömiin. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla.

Kun minulle syntyi poika vuonna 2017, aloin oikeastikin huolestua maailman ja etenkin tämän meidän rakkaan kotimaamme kehityksestä tulevaisuudessa. Kuka meistä oikeasti haluaa, että pieni lapsemme joutuu kärsimään islamisaation kurimuksesta. Kaula katkeaa, jos kuuntelee musiikkia, kristillistä uskoa ei saa tunnustaa, mitään muutakaan uskoa ei saa tunnistaa kuin islam, oudon uskonnoksi naamioidun systeemin nimissä opetetaan tappamaan ja raiskaamaan. 
Minä en halua lapselleni tuollaista tulevaisuutta. Minä haluan, että hän saa vapaana ja turvassa omassa kotimaassan,  valita musiikkinsa, uskonsa, vaimonsa, elämänsä, viettää perheensä kanssa Joulua kiittäen jälleen Jeesusta Kristusta avoimin mielin ilman pelkoa vihamielisen kulttuurin edustajien vainosta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti